blogikuva

Vaikeana aikana voi kasvattaa markkinaosuutta

”Vaikeana aikana voi kasvattaa markkinaosuutta!”

Näin rohkaisi Vallila Interiorin pääomistaja ja TV:stä tuttu Leijona Anne Berner oululaisia naisyrittäjiä. Täytyy tehdä vain entistä enemmän työtä. Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, olla markkinajohtaja omalla alallaan, täytyy olla parempi kuin muut.

Berner on seurannut läheltä kahden kilpapurjehtijan treenausta kohti seuraavia olympialaisia:

”Nämä nuoret naiset tekevät sen, mikä meiltä yrittäjiltä jää usein vähemmällä: he treenaavat väsymättä, toistavat samaa kerta toisensa jälkeen.”

Maailman parhaiten menestyvissä yrityksissä on Bernerin mukaan yhteisiä piirteitä. Niillä on kovat tavoitteet, jotka mainitaan myös julkisesti. Työntekijät pysyvät pitkään, ja työssä on yhteisen tekemisen meininki. Niiden johtajistossa on enemmän naisia kuin muissa yrityksissä.

Anne Berner puhui Oulussa Going for Growth -kasvuyrittäjyysohjelman päätösseminaarissa. Ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun hanke.  Berner on mentoroinut ohjelmassa kahdeksaa pohjoissuomalaista naisyrittäjää, joiden yritykset toimivat globaalisti tai hakevat kansainvälistä kasvua.

Berner rohkaisia naisyrittäjiä vientiin:

”Saksassa pk-yritysten osuus viennistä on 70 prosenttia, kun se Suomessa on vain 13 prosenttia.”

Jakaminen päivän sana

Seminaarissa puhunut Elli Tuominen Kurio-yrityksestään puhui brändäämisestä tämän päivän maailmassa. Kuluttajien luottamus perinteiseen markkinointiin on laskenut selvästi. Mainoslauseet eivät enää pure, vaan ihmiset hakevat todisteita sille, onko yritys oikeasti niin hyvä kuin väittää olevansa. Näitä todisteita saa nykyisin helposti verkosta: Mitä muut asiakkaat kertovat? Mitä yrityksen työntekijät kertovat?

Tuomisen mukaan tämän päivän sana markkinoinnissa onkin jakaminen. Parhaiten menestyvät ne yritykset, jotka jakavat verkossa niin mielenkiintoista sisältöä, että sitä kommentoidaan, siitä tykätään ja sitä jaetaan edelleen. Sisältö voi olla melkein mitä tahansa, kunhan se kolahtaa: tarinoita, videoita ja kuvia vaikkapa asiakaskohtaamisista, henkilökunnan yhteisistä tempauksista tai mielenkiintoisista projekteista.

Nettinäkyvyyttä loistavasti saanut yritys on esimerkiksi Zappos. Tuomisen mukaan yrityksestä löytyy miljoonia kommentteja netistä toisin, kuin esimerkiksi Stockmannista, joka on näihin päiviin saakka ollut hyvän asiakaspalvelun lippulaiva Suomessa – siitä ei Tuomisen mukaan löydy juurikaan todisteita netistä.

Kaadu eteen päin

Danske Bankin johtaja Tanja Kaltiola patisti naisia arvostamaan osaamistaan ja työtään myös rahassa mitattuna:

”Miehet pyytävät palkkaa sen verran kuin haluavat, naiset sen verran kuin uskovat ansaitsevansa.”

Antoisan illan energiapläjäyksen tarjosi koodari ja lastenkirjailija Linda Liukas. Hän on elävä esimerkki siitä, mitä maailman avautuminen internetin myötä voi parhaimmillaan antaa. Liukkaan ideasta syntyneet ja hänen aloittamansa tyttöjen viikonlopun kestoiset koodauskoulut ovat levinneet jo satoihin kaupunkeihin eri puolille maailmaa.

Netin kautta Liukas lanseerasi myös ideansa lastenkirjastaan, jolle hän sai nopeasti satojen tuhansien arvoiset ennakkotilaukset maailmalta – sen jälkeen suomalainen kustantajakin uskoi satukirjaan, joka avaa lapsille koodaamisen mielenkiintoista maailmaa.

Kompastellessaan yrittäjyyden haasteissa Linda Liukas pyrkii kaatumaan aina eteenpäin. Sitä hän suositteli muillekin ja sai raikuvat ablodit.

Raija Tuominen
Oulun seudun yrittäjänaiset ry, pj

Kuvassa: Oulun seudun yrittäjänaiset ry:n jäsen Johanna Koskelainen on yksi Anne Bernerin mentoroitavista Going for Growth -ohjelmassa. Koskelainen johtaa konepajakonsernia, joka tekee 60 miljoonan euron liikevaihtoa kaikkialla muualla maailmassa paitsi Aasiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *