Minna-Åman-Toivio

Maailmalla asuminen avarsi Minna Åman-Toivion ja hänen aviomiehensä silmiä: Suomessa ei ollut tarpeeksi kattavaa ensihoitotuotteiden tuotevalikoimaa. Toiviot palasivat Ouluun, ja perustivat Medkit Finlandin vuonna 2008. Tänä päivänä perheyhtiö on Suomen suurin ensihoitotuotteiden maahantuontiyritys 1,9 miljoonan euron liikevaihdolla.

 

Perheyhtiössä osaamisalueet yhdistyvät

Suomen suurin ensihoitotuotteiden maahantuontiyritys ei synny itsestään. Minna Åman-Toivio asui perheineen Arabiemiraateissa 2003­-2007, jolloin hän käynnisti isoa kansainvälistä koulua Dubaissa ja aviomies Tuukka Toivio käynnisti ambulanssilentotoimintaa Abu Dhabissa.

 Keskustelimme usein kotona siitä, miksi Suomessa ei ollut yhtä laajaa ja monipuolista ensihoidon tuotevalikoimaa kuin maailmalla, ja miksi ensihoitotuotteiden ostaminen oli tehty ylipäätään niin vaikeaksi Suomessa.

Liikeidea konkretisoitui vuonna 2008, jolloin Toiviot palasivat Ouluun. Åman-Toivion kansainvälinen digitalisaatio-, koulutus- ja liikkeenjohto-osaaminen sekä aviomiehen ensihoitolääkärin ammattitaito ja työkokemus maailmalta yhdistyivät perheyhtiöksi. Åman-Toiviosta tuli MedKit Finland Oy:n toimitusjohtaja.

 Ensihoitotuotteiden tavarantoimituksessa yhdistyvät molempien osaaminen: aviomieheni ammattiosaaminen sekä minun digitalisaatio-osaaminen, jonka avulla loin yrityksemme verkkokaupan.

Koska MedKit Finland on perheyhtiö, myös Toivioiden 16- ja 19-vuotiaat lapset ovat osaomistajia. Lapset ovat kulkeneet yritystaipaleen alusta lähtien mukana.

Suomen-suurin-ensihoitotuotteiden-maahantuoja

Liikevaihto kasvaa joka vuosi

Yrityksen tuotevalikoimassa on yli 2 000 tuotetta. Markkinat ovat pääsääntöisesti Suomessa, ja tuotteita on mennyt yli 3 800 suomalaiselle terveydenhuollon ja teollisuuden organisaatiolle. Kasvuyrityksen nälkä ei ole laantumaan päin.

 Ostamme tuotteita päivittäin ulkomailta. Yritys laajenee joka viikko, ja seuraava laajennusalueemme on terveydenhuollon työvälineet eläinlääkäriasemille.

Yrityksen liikevaihto on kasvanut joka vuosi, vaikka se on toiminut vain lama-aikana. Kun liikevaihto oli ensimmäisenä toimintavuonna 38 000 euroa, viime vuonna se oli 1,9 miljoonaa euroa. Tänä vuonna Medkit Finland osti kolme kilpailevaa liiketoimintaa. Åman-Toivio vastaa yrityksen kasvusta.

– Jos yritys kasvaa tätä vauhtia, yrityksen pitää olla valmiina nopeisiin muutoksiin. Koko ajan pitää olla muutama askel edellä. Nopeat muutokset vaativat nopeita päätöksiä.

MedKit-Finland-Oy-toimitusjohtaja

Ihmisten ja numeroiden johtamista

Perheyhtiön toimipiste on Oulussa. Åman-Toivion mukaan sijainti on logistisesti haastavassa paikassa, sillä Oulu–Helsinki-välin logistiikkakuljetukset ovat kalliita. Toista toimipistepaikkaa ei ole kuitenkaan suunnitteilla. Jos toimipiste vaihtuisi, se olisi todennäköisemmin ulkomailla.

Ensihoitotuotteiden markkinoilla on isot kausivaihtelut, johon Åman-Toivion yritys on varautunut vuosikellon avulla. Loppuvuodesta on selkeästi enemmän liikevaihtoa. Myös valuuttakurssin vaihtelut ovat tarkassa seurannassa.

Toimitusjohtajana Åman-Toivio johtaa sekä ihmisiä että numeroita, ja pitää huolen siitä, että molemmat voivat hyvin.

– Ison liikevaihdon pyörittäminen vaatii tiimityötä, ja haluan, että työntekijät pääsevät ideoimaan. Yritys työllistää kahdeksan henkeä, joista osa työskentelee Etelä-Suomessa. Uusia työntekijöitä on tullut joka vuosi lisää.

Yleisesti ottaen Åman-Toivio on tyytyväinen yrittäjien tilanteeseen Suomessa, mutta toivoisi julkisen sektorin huomioivan paremmin pienyrittäjiä.

– Viime aikoina julkisen sektorin hankinnat ovat olleet niin suuria, etteivät pienyrittäjät ole voineet osallistua niihin, ja silti päättäjät puhuvat pienyrittäjien puolesta.

 Toimitusjohtaja-Minna-Åman-Toivio

Aikaan ja paikkaan sitoutumaton työ

Oulun yliopistossa tietojenkäsittelyoppia lukenut Åman-Toivio hakee yritykselle uusia innovaatioita koko ajan. Yrittäjän arki koostuu hallinnollisista tehtävistä, myyntipalavereista ja seuraavan kasvutavoitteen tekemisestä. Työmäärä on iso, ja työ vaatii usein seitsemän päivää viikosta.

 Onhan tämä välillä kuin sirkustirehtöörin hommaa: kaikki narut ovat käsissäni, ja niitä pitää osata hallita. Suunnitelmallisuus ja päämäärätietoisuus auttavat paljon, ja tietenkin se, että tämä työ on ajasta ja paikasta riippumatonta. Näen kaiken reaaliajassa koneeltani.

Maahantuontiyrityksen toimitusjohtajalla pitää olla hallussa myös kansainvälinen verkostoituminen. Kansainväliselle työuralle Åman-Toivio sai hyvän pohjan työskennellessään Nokialla.

Nyt Åman-Toivio kiertää ympäri maailmaa messuilla markkinoimassa yritystään, ja tapaamassa liikekumppaneitaan. Seuraavaksi hän suuntaa maailman suurimmille messuille New Orleansiin lokakuun alussa.

– Messut ovat hyvä tapa verkostoitua, ja saada uusia ideoita. Kun osaa englantia, pärjää missä vain maailmalla, sillä kaikki kaupankäynti käydään englanniksi.

 

Oulun seudun yrittäjänaiset ry

Yrittäjänainen: Minna Åman-Toivio

    • Jäsen syksystä 2008 lähtien

”Yrittäjän ei ole vara olla yksin. Yrittäjänaisilta saa oppia ja vertaistukea ylä- ja alamäissä.”

Teksti ja kuvat: Emmi Issakainen